Siirry sisältöön

Linkkejä muihin hankkeisiin ja tutkimuksiin

Ammatillisen osaamisen kehittämiseen liittyviä hankkeita on tehty Suomessa paljon eri oppilaitosten ja muiden organisaatioiden välisessä yhteistyössä. Hankkeissa on tuotettu erinomaisia tutkimus- ja selvitysmateriaaleja, joita voidaan hyödyntää selvitysten ja tutkimusten tekemisessä.

Ammatillisen koulutuksen reformi -hankkeessa uudistettiin ammatillisen koulutuksen rahoitusta, ohjausta, toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää ja järjestäjärakenteita. Ammatillisen koulutuksen tuki -sivuilta löytyy ammatillisen koulutuksen kattava tietopaketti. Opetushallitus ja Osaamisen ennakointifoorumi (OEF) tuottavat ennakointitietoa koulutuksen, osaamisen ja työelämän tarpeista tulevaisuudessa. Tietoa voidaan käyttää muun muassa koulutuksen kehittämisen ja suuntaamisen tukena. Tulevaisuudennäkymiä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin myös toimiala- ja ammattialakohtaisesti sekä erilaisten teemojen ja ilmiöiden kautta. Opetushallituksen tutkintojen viitekehysten tavoitteena on helpottaa eri maiden tutkintojen ja niiden tasojen vertailua sekä edistää siten liikkuvuutta ja elinikäistä oppimista. Tutkintojen viitekehysten tasot kuvaavat, mitä tutkinnon, oppimäärän tai osaamiskokonaisuuden suorittanut tietää, ymmärtää ja osaa tehdä. Osaamista kuvataan eurooppalaisessa yhteistyössä sovitulla tavalla.

Ohjaan.fi -sivustolta
löytyy tukea ja työvälineitä työelämässä oppimisen ohjaukseen. Ohjaan.fi -sivustoa ylläpidetään verkostona, jonka kumppaneita ovat Careeria, Gradia, Keuda, Kpedu, Omnia, Stadin ammatti- ja aikuisopisto, Tredu ja Yrkesakademin i Österbotten. Osuvat taidot -hankkeessa kehitetään valtakunnallista osaamismerkkijärjestelmää työelämässä ja opiskeluissa tarvittaville digitaidoille. Ohjaus tulevaisuuden työhön -hankkeessa kehitetään ja mallinnetaan tulevaisuusorientoitunutta uraohjausta ja uraohjauksellista pedagogiikkaa korkeakouluissa sekä selvitetään tekoälyn ja oppimisanalytiikan mahdollisuuksia ohjaustyössä ja sen kehittämisessä. Jatkoväylä - sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun -hankkeen tavoitteena oli lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta toisen asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta. Hankkeessa oli tavoitteena luoda ja kokeilla koulutuksen tarjoajien yhteistyölle perustuvia toimintamalleja ja pedagogisia ratkaisuja toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulun väliseen nivelvaiheeseen. Tavoitteena oli myös lisätä ammatillisen koulutuksen vetovoimaa potentiaalisten opiskelijoiden näkökulmasta ja edistää koulutuksen osaamisperusteisuutta.

Parasta osaamista -hankkeen avulla tuettiin opetus- ja ohjaushenkilöstön työ- ja toimintatapojen uudistumista toimintaympäristön ja lainsäädännön muuttuessa. Hankkeessa kehitetiin ja varmistetiin ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteiden mukaista toimien valtakunnallista ja yhdenmukaista laatua sekä luotiin yhtenäisiä käytäntöjä. ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöinä.  Hankkeella varmistettiin työelämän osallistumista ammatillisen koulutuksen reformin suunnitteluun ja toteuttamiseen. Parasta -hankekokonaisuuteen kuuluivat myös Parasta palvelua-, Parasta Digitukea- ja Työelämässä oppiminen -kokonaisuudet. OPEKE – Ammatillisen opettajankoulutuksen uudistaminen -hanke oli valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitettiin ja uudistettiin ammatillista opettajankoulutusta kokonaisuutena. Hankkeessa vahvistettiin opettajankoulutuksen aktiivista, tutkivaa ja kehittävää roolia suhteessa oppilaitoksiin ja opettajaksi opiskeleviin.

Poluttamo – oma digipolku oppimiseen -hankkeen tavoitteena oli tarjota tukea toisen asteen opiskelijalle oman opintopolun selkiyttämiseen, opinnoissa etenemiseen sekä ammatilliseen kasvuun ja kehittymiseen. Hanke edisti keskeyttämisuhan alla olevien ja keskeyttäneiden välitöntä eteenpäin polutusta ja sujuvaa siirtymää toiseen oppilaitokseen, toiselle oppiasteelle tai työelämään. Visuaalinen OPS ja henkilökohtaiset polut -hanke keskittyi opetussuunnitelman ja siihen linkitettyjen oppimissisältöjen visuaalisen virtuaalisen esityksen luomiseen eri aloille sekä em. kokonaisuuksien linkittämisen opiskelijan henkilökohtaisiin oppimispolkuihin.

Avoimet ammatilliset opinnot -hankkeen tavoitteena
on kehittää niitä sujuvia siirtymiä edistäviä toimintamalleja ja yhteistyömuotoja, joissa hyödynnetään avointen ammatillisten opintojen palvelua. Oppiminen Online on monipuolinen opettajien digipedagogisen osaamisen kehittämisen alusta. Sivusto toimii materiaalipankkina sekä mahdollistaa digiosaamisen kehittämisen, tunnistamisen ja tunnustamisen digitaalisten osaamismerkkien avulla.

Kunkoululoppuu.fi on Suomen suurin ura- ja koulutusvalintoihin, sekä nuoren elämän tärkeisiin asioihin keskittyvä sivusto. Tarjolla tietoa ja oivalluksia koulutuksesta sekä työelämästä.

Ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanon tilasta julkaistiin vielä Uusi ammatillinen kasvu -hankkeen loppuvaiheessa kaksi raporttia, Owal Group Oy:n tekemä selvitys ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanosta ja Valtiotalouden tarkastusviraston julkaisema tarkastuskertomus ammatillisen koulutuksen reformista. Molempien raporttien linkit löytyvät opetus- ja kulttuuriministeriön 16.3.2021 julkaisusta tiedotteesta.