Siirry sisältöön

Siiri, Residual Value & Company Car Coordinator 
Nissan Nordic Europe Oy


Työpäiväni ovat tosi vaihtelevia. Usein avustan työntekijöitä työsuhdeautoihin liittyvissä asioissa, kuten huollon tai renkaidenvaihdon varaamisessa, uuden auton tilaamisessa tai yllättävien vahinkojen ilmoittamisessa vakuutusyhtiölle. Vastaan kaikkien seitsemän maan autotilauksista niin työsuhde- kuin osastoautojen osalta, joten työpäiviini kuuluu myös tilausten hallintaa sekä laskujen maksamista. 

Lisäksi meillä on useampia jäännösarvoihin liittyviä tapaamisia joka kuukausi, joihin läpikäymäni raakadatan avulla seurataan omien malliemme jäännösarvojen kehitystä erilaisissa skenaarioissa sekä vertaillaan malliemme arvojen kehitystä kilpailijoihin. 

Parasta työssäni on kansainvälinen työympäristö. Nissan Nordic on jo itsessään todella kansainvälinen, mutta töitä pääsee tekemään myös muiden yhtiöön kuuluvien yksikköjen kanssa monipuolisesti. Lisäksi koen Nissanin tarjoamat sisäiset uramahdollisuudet isona plussana – siirryin itsekin täysin uusiin hommiin alkuvuodesta. On hienoa, että talon sisällä on mahdollista päästä kehittämään ja haastamaan itseään. Olen mukana Nissan Nordicin mentorointiohjelmassa ja mentorini on ollut minulle iso apu ja tuki, esimerkiksi nyt hakiessani mainitsemaani uuteen tehtävään. 

Olen ollut nykyisessä tehtävässäni hiukan alle kaksi vuotta ja oppinut alasta paljon: autoista yleisesti, toimitusketjuista, sidosryhmätyöskentelystä ja niin edelleen. Lista on pitkä!  
Viime vuosi oli todella kiireinen, sillä lanseerasimme useamman eri mallin. Tilauksia ja saapuvia autoja oli paljon, sillä uusia malleja haluttiin päästä esittelemään asiakkaille, lehdistölle, yrityksille ja opetuskäyttöön teknisiin koulutuksiin. Opin priorisointia, paineensietokykyä ja ongelmanratkaisua.  

Jäännösarvojen osalta olin luomassa meille uutta prosessia, jotta tietoa jäännösarvoista jaettaisiin laajasti ja säännöllisesti yrityksen sisällä – tieto on tärkeää niin johtoasemassa oleville kuin esimerkiksi tuotemarkkinoinnin parissa työskenteleville. Uusien autojen myynnistä puhutaan paljon, vaikka juuri käytettyjen ajoneuvojen myynti ja esimerkiksi yksityisleasingin kiinnostus kuluttajien keskuudessa on kasvanut.  

Haaveissani olisi päästä työskentelemään myös ulkomaille. Koen, että Nissanilla tämä haave voisi toteutua tulevaisuudessa, sillä mahdollisuuksia on yrityksen sisäisesti niin Euroopassa kuin sen ulkopuolella. 

Yliopistossa opiskellessani koin, että meille kaupallisen alan opiskelijoille esiteltävät alat liittyivät miltei aina pankkeihin, konsultointiin ja tilintarkastukseen. Ennen Nissania en osannut arvatakaan, kuinka paljon erilaisia uramahdollisuuksia autoala pystyy tarjoamaan eri alojen osaajille.