Nousujohteinen ura on autoalalla itsestä kiinni

Kun Heli haki yläasteen jälkeen opiskelemaan autoalaa, hänellä ei ollut valmista urasuunnitelmaa, saati kokemusta autojen korjaamisesta.
– Tiesin suurin piirtein, että autossa on neljä rengasta, ratti ja moottori, Heli naurahtaa.
Autoala tuntui kuitenkin omalta, joten hän hyppäsi kokeilemaan. Kun hän aloitti opinnot vuonna 2005 naisia oli autoalalla vähän. Helin luokalla heitä oli kaksi.
– Halusin näyttää, että kyllä täällä voi opiskella ja pärjätä naisena, ja vaikka lähtisi liikkeelle ilman aiempaa kokemusta.
Ensimmäisen kosketuksensa työelämään Heli sai varaosamyyjänä kolarikorjaamolla Riihimäellä. Siellä vahvistui tunne siitä, että autoala oli hänen paikkansa.
Siitä eteenpäin ura on edennyt vaihe vaiheelta: varaosista huoltoneuvojaksi, sieltä työnjohtoon ja edelleen korjaamovastaavaksi. Nykyään Heli työskentelee huoltopäällikkönä ja yli 20 henkilön esihenkilönä.
Uralla eteneminen ei ollut alun perin tarkkaan suunniteltua. Uusia mahdollisuuksia avautui sitä mukaa, kun osaamista karttui, ja Heli huomasi kiinnostuvansa yhä enemmän henkilöstöjohtamisesta.
– Jossain vaiheessa huomasin, että ihmisten kanssa työskentely ja työn organisointi tuntui tosi luontevalta. Siitä heräsi ajatus, että haluan edetä urallani myös päällikkötehtäviin.
Käytännön kokemus eri tehtävistä auttaa häntä nyt johtajana. Heli tuntee työn, jota hänen tiiminsä tekee, ymmärtää autojen teknistä puolta ja pystyy arvioimaan, mikä toimii hyvin ja mitä voisi kehittää.
Helin urapolku on esimerkki siitä, ettei 15-vuotiaana tarvitse vielä tietää tarkasti, mitä haluaa tehdä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Nousujohteinen ura autoalalla ei vaadi osaamista tai harrastuneisuutta heti alussa. Tärkeämpää on motivaatio ja halu oppia.
Nyt Heli kokee, että kaikki ovet urakehitykseen ovat edelleen avoinna, mutta tällä hetkellä hän on asemassa, jossa haluaakin olla.
Autoalaa harkitseville nuorille Helillä on yksinkertainen viesti:
– Lähde rohkeasti kokeilemaan. Voit yllättyä, millaisia mahdollisuuksia autoala uralle antaa.